Ajattelin tänään kadulla kävellessäni seuraavia juttuja. Ensimmäinen mieleen juolahtanut asia oli ihmetys siitä miksi pikavipit ja muut kaiken maailman kulutusluotot ovat nykyään niin suosittuja. Luulisi että sitä voisi olla hakematta lainaa ja mielummin säästää ensin rahaa ennen kuin ostaa uuden bemarin tai hienon kannettavan itselleen. Ymmärrän kyllä että on kivaa ostaa uusia MacBookkeja ja taulutelkkareita kotiin, olenhan itsekin molemmat hankkinut kaikkien lelujen ohella, mutta olen myös ensin tehnyt töitä niiden rahojen eteen enkä varastanut tulevaisuudesta. Onhan netti tietysti täynnä kaiken maailman pikavippivertailuja mitkä tekevät pikavippien ottamisesta helppoa, eikä pidä myöskään unohtaa että pikalainat eivät ole välttämättä suurin syy velkaantumiseen, vaan asuntolainojen lisäksi myös luottokortit aiheuttavat ongelmia. Sähkötupakka taas on näihin verrattuna viaton kapine. Tupakoinnin lopettaminen on fiksua. Järkevämpää kuin pikavippien ottaminen on ehdottomasti kaikkien tuotteiden ja palveluiden hintojen vertailu. Itse pyrin aina löytämään halvat lennot kalliiden lentojen seasta. Edullisimmat lentotarjoukset olen aina löytänyt Halvat Lennot -sivustolta, joka on todella kattava lentojen hintavertailu.
Pikavippien korot ovat niin helvetilliset että jokainen täysjärkinen tajuaa välttää velkakierteen vaaran ja ulosoton jättämällä pikavipit ottamatta ja lapioimalla vaikka lunta katoilta niiden eurojen eteen – töitä kyllä maailmassa riittää. Monet nuoret esimerkiksi haluaisivat saman elintason kuin idoleillaan, joten sitten on pakko saada ne merkkivaatteet samantien päälle vaikka ei rahaa riitä. Pikalaina, jota ruotsiksi myös nimellä SMS lån kutsutaan, on silloin monelle ainoa vaihtoehto. Mikä tää yks BB-gayboy olikaan… ainiin, Ragnar, joka jäi kiinni vaatteiden varastamisesta. Tsiisus mikä meininki! Mene töihin puppelipoika ja osta ne vaatteet vasta sen jälkeen. Hmm, taitaa olla muuten melko yleistä Big Brotherin osallistujien keskuudessa että raha-asiat on päin helvettiä ja niitä pikalainoja kannattaisi ehdottomasti tyrkyttää heille. Niin no, ehkä niillä jotka rahaa jostain ansaitsevat ei ole aikaa lähteä kolmeksi kuukaudeksi Espooseen kykkimään talon sisään. Puhumattakaan siitä että odotusarvo tuolle 50 000 euron voitolle olisi palkkatyössä käyvälle kovin houkutteleva palkinto. Täytyy siis olla persaukinen ja korviaan myöten veloissa että se kannattaisi.
Noh, tässä alkaa ilmeisesti pää mennä jo sekaisin kaiken maailman pohdinnoista. Punainen lanka oli kuitenkin se että pikavippi, vippi ja kaikki helvetin pikalainat kannattaa jättää ottamatta ja ostaa se uusi kännykkä vasta sitten kun sulla on rahaa siihen. Eipä mulla muuta.
